sunnuntaina, elokuuta 28, 2011

Lauantai

Mustikka-omena-inkiväärismoothie aamupalaksi.
15 omenaa pyykkinarulla.
Kesä loppuu.





lauantaina, elokuuta 27, 2011

Mettä

Vielä vähän löytyi jotain metsästäkin. Ihmettelyä ja uusia ystäviä.



perjantaina, elokuuta 26, 2011

Osa II

Kotikotona sopii myös herkutella. Äiti leipoi ruisleipää läheltä tulleista jauhoista. Vaikka välttelen viljaa, oli pakko maistaa runsaan voikerroksen kanssa. Herrrkullista.Omenasato jää pieneksi, mutta mustikkaa on kohta 100 pussia pakkasessa. Osa myös kuivattiin, näin niitä saa helposti eväspussiin.






keskiviikkona, elokuuta 24, 2011

Vanhassa talossa

Isompia kuvia tänne saa, kun vaihtaa uudempaan Bloggeriin.. Nyt on hölmö olo, ei se ollutkaan vaikeaa. Ulkoasun jätän pelkistetyksi, koska yhä useampi kuitenkin lukee Google Readerilla tai vastaavalla, joka ei välttämättä näytä kuin tekstin ja kuvat. Piilottelen vähän vanhempia tekstejä ja alan ihan oikeasti blogata vähän siitä sun tästä. Todennäköisesti enemmän kuvia kuin tekstiä. Nyt vietän viimeisiä hengähdystaukopäiviä kotikotona. Kerrankin kamera mukana!
On pyöreää ovennuppia, ihanaa muovimattoa ja mieletöntä kaakelia. Mummolan talo.
Teen tuttavuutta veljeni koiran kanssa. Se ei ole enää niin pieni, uskaltaa luottaa puolin ja toisin. Mutta jaksaa se myös juosta ja nukkua. Tabani!

Linkkiä ja miettiä


Sain Sireltä tunnustuksen.Tunnustuksen tehtäviin kuuluu kiittää tunnustuksen antanutta, vastata 10 kysymykseen ja jakaa tunnustusta eteenpäin 10 ihanaan blogiin sekä tiedottaa kyseenomaisia blogeja asiasta. Tässä kysymykset ja vastaukseni niihin:

1. Suosikkiväri: violetti, oranssi, vihreä - kas, välivärit!
2. Suosikkieläin: marsu, koira, panda, kirahvi
3. Suosikkinumero: 13
4. Suosikki alkoholiton juoma: lähdevesi
5. Facebook vai Twitter: fb
6. Intohimosi: neulominen, terveellinen herkuttelu
7. Saada vai antaa lahja? vaihdantatalous
8. Suosikkikuvio: spiraali
9. Suosikkiviikonpäivä: perjantai
10. Suosikkikukka: päätin tämän joskus, mutta en muista sitä. pidän kyllä ruusuista.

Tässä inspiroivia, tutustumisen arvoisia blogeja:

1. Via
2. Halo
3. Moments
4. Daily Eko
5. Project Laura
6. Hupsistarallaa
7. Kaunis päivä tänään
8. Peikkojen maailmassa
9. Unelmien luolamiestyttö
10. Mustikkatyttö Macamaassa


Olen miettinyt paljon tätä blogia. Joka toinen mietintä päätän perustavani uuden, toisaalta taas päätän, että minunhan tämäkin on ja voin tänne jatkaa millä tyylillä tahansa. Ulkoasu mennee uusiksi nimeä myöten, tahdon isompia kuviakin. Tahdon jakaa asioita, jotka ovat tällä hetkellä tärkeitä. Käsityöt ovat, mutta ne eivät tällä hetkellä suju, tai sitten ne ovat salaisuuksia..




maanantaina, elokuuta 22, 2011

Karkkilankaa

Mä uskon siihen, että siitä on puute, mitä tekee mieli. Mun on viime aikoina tehnyt hirviästi mieli seesaminsiemeniä. Valmiit keksit ovat melko kalliita, ja koska ainesosissa on vain seesaminsiemen ja sokeri ja hunaja, luulisi reseptejä löytyvän. Ja löytyikin toki. Seuraavalla kerralla, kun ei ole sunnuntain ja maanantain välinen yö, teen ruokaisampia ja sokerittomia. No, onhan nuissakin hedelmäsokeria, ja tässäkin on intiaanisokeria, joten samapa tuo kai..

Tein puolikkaalla ohjeella, riittää kivasti yhdelle muutamaksi päiväksi. Pähkinöinä oli sekoitusta, mutta esimerkiksi mantelilastut voisivat olla kiva.


Toista keitosta ei kyllä tehnyt mieli maistaakaan.

Purkissa alla on evästä, joka ei ehtinyt matkalle mukaan.
avokadoa, raakakaakaota, minttu-uutetta, kookosöljyä, vaniljasteviaa ja loraus kermaa, koska blenderi ei muuten jaksanut pyörittää. Keksistä tuli ihanaa, mutta vähän valuvaa. Kuivurimeininki olisi kätevämpi, mutta kuivuri on jo poissa lainasta.

Kool-Aidit olivat hassuja. Niille, jotka eivät tiedä, ne ovat siis juomajauheita Jenkkilästä. Yhdestä pussista saa 2 litraa e-mehua, tai 50g lankaväriä. Lemon-lime, grape ja strawberry, lanka oli valkoista Fabelia.

sunnuntaina, elokuuta 07, 2011