maanantai, maaliskuu 24, 2008

Kävimme aurinkoisella jäällä. Oli järjettömän kylmä, siksi olen kaivautunut huiviin!

Tuuli on ihana myssäkkä Punokset puikoille -kirjasta.
Lankana pehmoinen Garnstudion Silke-tweed; 52% silkkiä, loput villaa. Reipas puolitoista kerää, ~75 g that is.

Reuna tehdään siis pitkittäinpoikittain siis niinnoin. Öh. Olisin voinut tehdä yhden mallikerran vähemmän, kun pääsi vähän löystymään. Tai pienemmät puikot, nyt oli 3,5mm. Pitänee pistää kumilenksu vielä ympäri niin pysyy sitten menossa. Tukka kun painaa jonkin verran tuolla pussissa! Mut tykkään. <3


Sitten palattiin jo lämpimään tamperelaiseen etelään, jossa kosken ovat vallanneet sorsat ja vihreys. Lunta vähän kanssa mutta nojoo.

Flower Basket Shawl!
Pirkka-lanka, tarjousväri, 3mm. Koko 100g vyyhti meni, mutta tuli vähän pieni. Oikeastaan hyvä näin, haaveilin suuresta huivista, mutta tuo ohutpirkka on kyllä liian ohutta. Siispä uuden kimppuun!

Kuvaaja ei suostunut ottaa huivinlevityskuvaa minulle tuntemattomista syistä.

perjantai, maaliskuu 21, 2008

Mun ensimmäinen värjäys!

Seiskaveikan multihyperraita meni pesukoneeseen ruskean kanssa. Yummm.

Aurinko on alkanut paistaa, mutten saa aikaiseksi kuvailla. Nyt raahaan valmiit Pieksämäelle asti juhlimaan, jospa sieltä löytyisi luontoakin ja kuvaaja :)

Hyvöö pääsiäistä toivoo Eevil teh Easterbunny

keskiviikko, maaliskuu 12, 2008

Mulle valmistui tuommoinen liinanen. Mommes Lysedug piti mennä äidille, mutta koska 100g lankaa on vähän, jäi se pieneksi ja juuri sopivaksi minulle.

Ai että mä tykkään.
Lankaa meni 2 kerää Drops Liniä, elikä 100% pellavaa. Aika mukava neuloa ja pingotuksen jälkeen mukavan jäykkä liina. Puikot vaihteeksi 4,5 panput.
Lankaa jäi sentti, mutta osasinpas lopettaa ihan hyvässä kohdassa ja olen ihan tyytyväinen tuohon reunaan noinkin.

Sitten tuli s#ny-paketti, ihanaihanaihana!

Ihanan nimistä, tuntuista ja väristä lankaa neljä kerää, kauan kaipaamiani silmukkamerkkejä, niin nättejä! Kaksi on jo työssä kiinni, elikä viisi yhteensä. Jos nämä ovat itsetehtyjä, niin vau!
Ja rintamerkki! Loistavia värejä oli snyyni osannut valita. Tässä mörvelöhkö kalorimetri, jota olen jo käyttänyt mutta pitänee kyllä tehdä uusiksi. Son liian iso ja tippuu silmille. Se vain on niin pehmu! Siitä lisää.
Mutta katsokaa nyt nämä värit :) Luonnossa vähän parempi, nyt tuo nappi kiiltää kovin!

Päivät ovat valaistuneet, mutta illaksi askartelin tuikkusen itselleni. Tuommoisen ekotuikun hommasin Luontokaupasta, palaa 2000 tuntia. Merihenkinen pullo löytyi eurolla kirpparilta. Tää on kiva!

Neulomisiin. Jaksaa jaksaa.