maanantai, tammikuu 28, 2008

Purrrrrrr sanoo marsut tuossa. Minen ole tänään edes musiikkia kuunnellut, kun kävin kirjapaketin hakemassa postista & kirjastosta. Mitähän lukis? Kirjastosta Ihan Eka Ikinä kirja avoimiin yliopisto-opintoihin.

Postista The Kirja, Ihan Eka Ikinä Neulekirja.

Suuret kiitokset ja onnittelut mahtavasta kirjasta Kristelille ja Meerille!

Tämä ihan oikeasti ansaitsee olla ensimmäiseni. En kovin paljoa käytä ohjeita, vaan otan mallia sieltä sun täältä ja teen loput itse. Nyt mitä enemmän taitoa karttuu, tarvitsen ohjeita, en oikein moisia punossukkia osaa päästä tehdä. :) Alkuun pääsi netillä, mutta ilmeisesti niitä ihania kirjoja olisi ties kuinka paljon. Jostain syystä olen aina lykännyt niihin tutustumista. Kiitti vaan, nyt se alkoi! :D

Muutakin uutta olen kokenut. Mun ihan ihka omat silmukkamerkit..

Kaksi korvista, yksi pieni mikä-sen-nimi-on-rinksu sekä pussinsulkija. Whoa! En ole muka ikinä tarvinnut silmukkamerkkejä, mutta nyt aloitin tekemään Ihan Ihka Ensimmäistä Villapaitaa, raglanhihoilla, ja ne kieltämättä vähän kaipailivat merkkejä.

Paidasta lisää myöhemmin, katsotaan nyt tuleeko siitä mitään. Keksin sen päästäni :S

Kävin tänään myös joogassa, ihan ihka diiba daaba ekaa kertaa. Syksyllä tein alkeiskurssin, ja päätin voivani tehdä harjoituksia aina kotona. Joo-o, voishan sitä, jos vaan millään viitsis. Meikä tarvii ohjattua liikuntaa.
Kivaa oli, kädet tärisevät. Paitaa oli liian painava neuloa, joten Punoksista pääsi Puikoille Tuuli, sairastavan äidin päätä lämmittämään. Näette sen sitten kun se on valmis, duh!

Peeäs. Toi neulekirja oli mielenkiintoisempi kuin se koulukirja, tää ei kuulosta hyvältä..

perjantai, tammikuu 25, 2008

Unettomien öiden tekemiseksi otin osaa meemiin. (Ps. kiitos täysikuu)

1. en.wikipedia.org/wiki/Special:Random - ensimmäinen artikkeli tällä sivulla on bändisi nimi
2. quotationspage.com/random.php3 - viimeisen lainauksen neljä viimeistä sanaa ovat albumisi nimi
3. flickr.com/explore/interesting/7days/ - tämän sivun kolmas kuva on albumisi kansi.

Selkeesti indierokkia. Nykistä. Koittaa olla hc, punk, radikaali siinä onnistumatta. Ihan ok kuitenkin, kitarariffit hieman ennalta-arvattavia, toistaa edellistä albumiaan.

Entinen vihainen nuori nainen on aikuistunut, laulaa käheällä äänellä ja soittaa akustista kitaraa. Taustalla sello. Kanadalainen.

Italialais-jotain klassista. En juurikaan tunne genreä :b

Kolme? No oli tekemisen puutetta :<

Aika jännää, kun tulee heti tollaisia juttuja mieleen. En osaa sanoa tuleeko ihan noin vaan levynkantta katsomalla, vai tuliko tässä näitä tekiessä.

tiistai, tammikuu 22, 2008

Nyt vasta huomasin, ettei tartte keksiä typeriä otsikkoja. Mie vihaan niitä, meinasin jättää aina yo-kokeissakin tekemäti. En kehannu kyllä :(

Versioni Ullan Minttumaarista valmistui jo viime viikolla. Piti valokuvaajan kanssa ottaa viikonloppuna ihan oikeita Ulkoilma-kuvia, mutta sepä jäi vain haaveeksi. Tyytykää näihin.

Lankana ihanan pehmeä PoshYarnin Helena aran weight organic (!) merino yarn värissä Arejogfnroeugouhnble. En saa siitä siis selvää. Ostin tämän neulontamiitissä Raglanalta, kiitos!
Se ei ole noin vaaleanpunainen, vaan sellainen minun väriseni!

Aloitin huivin kärjestä, mallikuvion ansiosta se leveni aika nätisti muodostaen epäkolmion. 100g riitti aika hyvin taas tällaiseen pikkuhuiviin, vastapainoksi isoille kaulaan sutatuille möllyköille.
Pisimpään reunaan tein vähän matkaa kolmatta kaaviota, jottei reuna loppuisi tyhmästi kesken.

Ja pärstäni, olkaa hyvät.

Iltapuhteiksi vielä tein ihan oikean Kalorimetrin viron villasta kaksinkertaisena.

Virolainen puunappi ^_^
Kyl se on kiva maa.


Sain Markalta ja Jatalta You make my day -tunnustuksen, kiitän suuuurella sydämellä. Itse en osaa moisia jakaa, ja niin hirvittävän moni onkin jo saanut! Kiitän kuitenkin kaikkia yli sataa blogaajaa, joita tilaan. ;)

Ja nyt löydätte minut Rävelistä nimellä darsi. Pääsin viime yönä sen makuun, aikamoinen paikka..

torstai, tammikuu 17, 2008

Noniinnoniinmoi, kiitos kun sain nuin paljon kommentteja, muistatte vielä!

Mun intoni ehti lopahtaa kun koulun aloitin, mut sit kun lopetin sen tässä niin alko taas. :S Alkuun värkkärin kasan pipoja pojalle, mut en jaksanu suurempia sit. Tuli tylsää, menin #neulonnalle, sain piston, jonotan Ravelryyn ja ufot senku lisääntyy. Kiitti vaan!

Yhden ufon sain tässä tehtyä, melkein vuoden se sitä odotti. Itseasias tein sit kuitenkin väärin, en viitsinyt purkaa joten päättelin - tuloksena minihuivi. Käy takki+huppari -yhdistelmän kanssa yllättävän hyvin.

Sun Ray Shawl virovillasta. Värivaihdot yllättävän nopeita, siksikin hyvä jättää lyhyeen.

But it is pretty in its mininess. Etsi viisi (10) virhettä.

Sitten tämän pitkittyneen syksyn lempparit.

Aloitin kämmekkäät mentaliteetilla "teen ja teen ja hyvä tulee", joka ei sitten onnistunutkaan. Silmätikuksi pääsivät Ursus-kämmekkäät Ullasta, muokkailin peukkuja ja lopetusta. Lanka tuntematon, mutta pehmeä.

Sitten rumimmat sukkani joulun -06 lahjasaaliista, Step aloe veera jojoöljy rutto -langasta. Ärsyttävää tikuttelua 2,5 mm, ei mun herkät ex-wannabekitaristin sormenpäät sellasia kestä! Mutta kaksi sukkaa yhdellä puikolla on kyllä kivaa.
Näistä tuli kotihoitosukat, vain kookosöljyhoitoon tarkoitetut.
Miten sukkia oikein kuvataan? Pitäkää pötkylänne.


Lisää sukkasia pitäis saada, mulla on edelleen muutama kerä Trekkinkiä. Voisko sitä neuloo kaksinkertaisena, riittääkö yhteen pariin? Minen jaksa enää noita hammastikkuja!

Ja ilmiantakaa mulle hän, joka onnistui myymään minulle sitä ruosteen väristä luomulankaa vyyhdillisen! Olen kuva- ja puhemuistirajotteinen, mutta kykenin kyllä valmistamaan langasta jotakin. Nyt se pingottuu sängyllä enkä pääse päiväunille.
(En mie häntä moiti, annan vain krediittejä ;))

keskiviikko, tammikuu 16, 2008

Snuuh

Moi oon päk!

Oisin ollut päk jo vähän aiemmin, mutta onnistuin hajottamaan kamerani, ja kuvattomat postauksethan ovat niin tylsiä. :(
Nyt vakuutus vähän jelppasi ja sain päivitettyä pikselit uuteen uskoon.

Puikot on sauhunnu, mutta en vielä noita valotusjuttuja haltsaa, huomenna sitten päivänvalossa.
Tässä kuitenkin teille vähän neniä.

Yllä Leo, alla LinLan

Marsuvauvat tulivat taloon joulukuussa, nyt ovat 11-viikkoisia rötkäleitä <3

En voinut kuvata veljeksiä samaan aikaan, kun LinLan on kamala karkuri, siitä pitää pitää kiinni vielä :D
Huomenissa lanka-asiaa :)